25671241626803imgtranskyna.png

MINUN EUROOPPANI

Iloni oli johtaa puhetta Suomen eduskunnassa, kun päätös liittyä Euroopan unioniin tehtiin. Vaikka prosessi välillä takkusikin, asia tuli hoidetuksi mallikkaasti ja nopeasti. Jarrutuskeskustelut ja muut eivät estäneet hyvään tulokseen päätymistä.

Päätöstä edelsi laaja perehtyminen EU:n silloisiin jäsenmaihin niin opetusministerinä kuin puhemiehenä. Jäsenyyden toteuduttua taas oli edessä mieluisa tehtävä kertoa uusille jäsenkandidaateille Suomen mallista, jossa kansallinen parlamentti käsittelee EU-asiat niin suuressa valiokunnassa kuin erikoisvaliokunnissa.

Suomi on aina kuulunut Eurooppaan. Unionin tulee mielestäni edelleen olla itsenäisten valtioiden liitto, ei liittovaltio. EU:n laajenemisen jälkeen tämä periaate on vain korostunut, sillä mukana on yhteisistä liittymiskriteereistä huolimatta kovin erilaisia maita. Taloudellisen ahdingon aikana tämä näkyy selvästi.

Euroopan unioni on rauhan ja turvallisuuden liitto. Suomen kulttuuri on osa eurooppalaista kulttuurimosaiikkia, pieni mutta kimaltava palanen. Suomalaisten on nyt huolehdittava kielestään, kulttuuristaan ja identiteetistään. Suomi pääsee näkymään oikeassa kehyksessään. Olen karjalainen, suomalainen ja eurooppalainen. Kun Saksan liittopäivien puhemies ojensi minulle korkea-arvoisen suurristin, hän lausui: "Sie sind eine grosse Europäerin." (Olette suuri eurooppalainen nainen.) Haluan uskoa, ettei hän tarkoittanut isoa kokoani; Rita Sussmuth näet on kuin siro rokokoonukke.

Eteenpäin Suomi Euroopassa!

Riitta Uosukainen
valtioneuvos
Imatra

16311241624116boxuosis.jpg

27731241624111boxfacebook.jpg

58151241624106boxblogi.jpg

41641242749283boxmedioissav2.jpg